Utajärven Haloset

Utajärven Haloset Sukuseuran logo

-sukuseura

Matkakertomus: Sinikkaa saattelemassa viimeiselle matkalleen Joensuussa

Vuoden 2023 tapaninpäivänä saimme suruviestin Joensuusta, jossa kerrottiin, että vuosikymmeniä sukutietojen keräämistä tehnyt, sukutukijamme, Sinikka Sipola, on kuollut joulupäivänä, 25.12.2023.

Suru-uutisen yhteydessä sukuseura sai Leenalta, Sinikka Sipolan sisarelta, kutsun tulla saattamaan Sinikkaa viimeiselle matkalleen torstaina 11. tammikuuta Joensuun Ristinkappeliin. Utajärven Ahmakselta matkaan lähti neljän hengen ryhmä; Kyllikki Häikiö, Alli Juntunen, Tuulikki Haataja-Enkenberg sekä Mikko Haataja, joka autoineen hoiti kyydityksen.

Joensuun Ristinkappelin pieni sali oli kaunis ja viihtyisä tila pienelle saattojoukolle. Tilaisuudessa läsnä olivat Leena-sisaren lisäksi Sinikan äidinpuolen sukulaiset ja sukuseuran edustajat.
Joensuun Ristikappelin kirkko. (kuva Joensuun seurakunnan internet-sivustolta)
Alkumusiikin ja alkusanojen jälkeen laskettiin kukkatervehdykset.
Siunauksen toimitti pastori Topi Nieminen.
Virren ja päätösmusiikin jälkeen tilaisuus päättyi.
Kanttorina toimi Tuomas Pyrhönen.

Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta,
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

Sinikka Sipolaa kiitollisuudella muistaen,
Sukuseura Utajärven Haloset

Yö ottaa järven syliinsä,
tuutii ja hyväilee.
Tyyntyy tuuli,
taipuu aalto.
Yö sulkee matkamiehen silmät.

Ristinkappelilta siirryimme muistotilaisuuteen ravintola Usvaan.
Pastori Nieminen oli saanut Sinikan sisarelta, Leenalta, lainaan sukukirjat tutustumista varten. Hän oli hyvin perehtynyt Sinikan arvokkaaseen sukututkimustyöhön kertoen siitä lämpimästi ja asiantuntevasti muistotilaisuudessa olleille.

Leena oli varannut Ravintola Usvaan maittavan aterian, jossa oli mukana monia paikallisia herkkuja ja muistelusten jälkeen joimme kakkukahvit.


Näin jäähyväispäivä oli vierähtänyt iltaan, ja oli jo kotimatkalle lähdön aika. Mikko jakoi kappelissa ottamiaan kuvia muistotilaisuudessa olleille Sinikan läheisille.
Kotimatka alkoi noin 18.30 ja Ahmakseen saavuimme
klo 24 aikaan.

Kirjoituksen sisältö: Tuulikki Haataja-Enkenberg
Kuvat: Mikko Haataja
Tekstin muokkaus: Maija Liisa Väänänen